Tyyne

Virallinen nimi Tyyne
Tittelit -
Kutsumanimi Tyyne
Syntymäaika 16.02.2014
Rotu suomenajokoira x pienmunsterinseisoja(?)
Sukupuoli Narttu
Lonkat toinen D/C rajalla ja toinen D
Kyynäreet & polvet 0/0
Omistaja Veera Mäkinen & Tero Ekmark, Ruovesi
Kasvattaja Eeva Viitaniemi, Ruovesi

Luonne

Tyyne on vahinkopentueesta ja arvailun ja tulkintojen varassa on, että isänä olisi pienmunsterinseisoja. Tyyne tuli meille 4 kuukauden ikäisenä hauskan sattuman seurauksena. Oltiin käyty katsomassa pentuja niiden ollessa 10 viikon ikäiset ja sillä reissulla jätettiin kaikki sinne. Menin koiratreeneistä hakemaan ruokasäkkiä jonka olin ostanut. Eeva tuli Tyynen ja Tyynen siskon Himmin kanssa treeneihin, kun Himmi oli palautunut kotio. Tyynen piti alkujaan jäädä Eevalle itselle, mutta matkaan tuli mutka, kun Himmi tuli takaisin. Minä sanoin, että voin treenata Tyynen kanssa ja tykkäsin tosi paljon siitä kuinka se otti kontaktia yms. Tyyne tuli myöhemmin meille yökylään ja kokeilemaan miltä meillä olo tuntuu. Siltä reissulta Tyyne palautui vielä Eevalle, mutta käytiin se muutaman päivän päästä hakemassa meille.

Onhan Tyyne ihan erilainen koirana kuin mihinkä oltiin totuttu aiemmin. Aivan yliaktiivinen ad/hd, joka yksin ollessaan tuhosi tylsyyttään mm. pesuhuoneen - repi ovenkarmit alas, pilkkoi puiset ovenkahvat, veti seinästä paloja irti. Tämän lisäksi Tyyne on tuhonnut paljon kaikkea pienempää ja varmaan muutamalla sadalla eurolla kirjoja. Vanhemmiten Tyyne on huomattavasti rauhoittunut ja tuhoaminen jäänyt, mutta juosta se jaksaa aivan loputtomasti. Harvoin Tyynestä näkee, että se olisi oikeasti aivan rättipoikki väsynyt.

Tyyne on tosi fiksu koira. Se oppii todella helposti kaikkea ja sille onkin opetettu läjäpäin aivan turhia temppuja. Luoksetulo Tyynestä vapaana ollessa on välillä vähän haastavaa, kun meinaa tuo ajokoiran puoli puskea lävitse. Ihmisille aivan mielettömän kiva koira ja toisten koirien kanssa helppo. Ei ole ikinä tapellut ja onkin meidän koiralauman pomo.


© Tähtiloiston, ellei toisin mainita!        Webdesign © Mia Kataja        All rights reserved!